Finanssiosaamisen kehittämistä tarvitaan

Finanssiala haluaa parantaa kansalaisten mahdollisuuksia hallita omaa talouttaan paremmin. Ala pyrkii aktiivisesti lisäämään kuluttajien tietoisuutta muun muassa ylivelkaantumisen riskeistä. Tavoitteena on tukea ja lisätä taloudenhallintaa koskevaa tietämystä yhdessä muiden toimijoiden kanssa.Finanssialasta kertovassa viestinnässä avataan rahoitusmarkkinoiden toimintaa siten, että ymmärrys rahoittajien toiminnasta kasvaa. Finanssialan Keskusliitto osallistuu aktiivisesti myös julkiseen keskusteluun ja tukee asiantuntijatyötä aktiivisella edunvalvonnalla ja yhteistyöllä muiden toimijoiden ja poliittisten tahojen kanssa.
Vuosien 2011 ja 2012 aikana pyrittiin parantamaan erityisesti nuorten taloustietoja ja -taitoja.
Finanssiosaamisen kehittämishankkeen tavoitteena oli lisätä nuorten ymmärrystä oman talouden hallinnan merkityksestä omassa elämässä sekä tehdä finanssialaa tutuksi nuorille sekä heitä ohjaaville opinto-ohjaajille ja opettajille.